Olen Elli Paananen ja koulutukseltani olen eläintenhoitaja sekä koirahieroja.
Perheeseeni kuuluu lisäkseni mieheni, meidän kolme lasta, sekä kolme koiraa ja kaksi kissaa.
Ihan pienestä saakka kiinnostukseni eläimiin on ollut suuri.
Kasvoin koirien parissa kennelissä seuraten vanhempien koirankasvatusta, jota
myös luonnollisesti itse jatkoin. Kiinnostus eläimiin on kasvanut vuosien
varrella ja v.2018 päätin avata oman eläinhoitolan kotipihaamme. Meillä jokaisella lemmikillä on oma huone, saman perheen lemmikit voidaan majoittaa samaan huoneeseen. Koirille on 5 erikokoista huonetta, joista jokaisesta pääsee luukusta vapaasti kulkemaan omaan yksityiseen aitaukseen ulkoilemaan. Yöksi luukut suljetaan, jotta yöaika olisi mahdollisimman rauhallista. Kissoille on myös 2 ikkunallista huonetta, sekä kaneille on tilava huone. Muille pienemmille jyrsijöille on otettava oma häkki mukaan. Hoitolassa on ilmastointi, sekä kameravalvonta. Kaikki huoneet saa halutessaan sisustaa lemmikin omilla tavaroilla. Tavoitteemme on, että lemmikkisi saa sopivassa suhteessa liikuntaa, lepoa ja rapsutuksia. Ellin Eläinhoitolassa jokaista lemmikkiä hoidetaan, kun olisivat omiamme.
Voitte tulla lemmikkisi kanssa meille etukäteen tutustumaan, sitoutumatta mihinkään, siten varmistamme, että hoitopaikka on juuri sinun lemmikillesi sopiva paikka ja voitte viettää lomanne murehtimatta. Ilmoitathan kuitenkin tulostanne, että voimme varata siihen rauhallisen hetken muilta kiireiltämme.
Ellin Eläinhoitolan väki toivottaa lemmikkisi vieraaksemme!
